o
oo
o
o
oo
o
o
o
o
o

23.6.2015

and more ready cottage corners...


Ei ole tarkoitus pihtailla. En vain ole ehtinyt koneelle. Keskeneräistä on vielä paljon mökkiprojektissa, mutta päivä päivältä vähemmän. Tänään sain keittiön välitilaan tehtyä tuollaiset mustat uunin ja tiskialtaan takaosan suojat. Vaneri seinä on ihana mutta aavistuksen epäkäytännöllinen näin keittössä. Ajatus oli tilata metallimieheltä läkkipeltinen tausta, mutta mies karkasi lomille eli ajoin lähi rautakauppaan ja hain kaksi edullisinta uunineduspeltiä. Spraymaalasin ne mattamustaksi ja porasin kulmiin ruuvinreijät. Toimii tämäkin ja ei maksanut paljon. Budjettikeittiömme muut osat, työtasoa lukuun ottamatta ovat Ikeasta. Osa on vanhasta mökkimme keittiöstä, johon vain tilasin Faktum-kaappia, Applåd-ovilla. Näitä vielä onneksi saa. Työtaso on Bauhausin edullinen koivutaso jonka käsittelin kummaltakin puolelta huolella Osmo Colorin Puuvahalla ( sävy eebenpuu ). Vähän vielä kiiltelee mutta varmasti tasoittuu tuosta ja hyvin hylkii jo vettä. Tosin vesi ei tule sisälle - vielä. Se hoidetaan sitten kun pahin remontin talouskriisi on taitettu. Ja joo, liesituuletinkin vielä puuttuu mutta sekin tulee, kunhan ehdin tehdä tai teettää sille arvoisen "mustanlaatikon".
Yläkerran vintti makkariimme kierrätin keittiön vanhat yläkaapit. Ne toimivat nyt vaatekaappina ja olkkarin vanhat day bed patjat kasasin päällekkäin ja tein vanerisohvan. Siitä saa sitten tarvittaessa kesävieraille extra patjoja.
Bonuksena minulla on lasteni lisäksi pieni hevoslauma perään katsottavana. Laiduntavat lähistöllä ja käydään kerran - kaksi katsomassa päivän aikakana että kaikki on ok. Viime kesänä sain kokea miltä tuntuu kun hevonen kuolee käsivarsille ja sitä pikku kaupukilaisminna ei halua kokea enään. Isot eläimet ovat riskialttiita tapaturmille - ja karkaavat vielä helpolla.
Mies liittyy seuraamme joskus heinäkuussa ja sitten rakennamme uuteen osaan portaat ja lisäosa kuistiin valmiiksi. Mutta sitä ennen lupaan kuvia kyllä lisää ja vähän muutakin. Blogi ei mene lomalle. Nautikaa kesästä. Niin me ainakin teemme.

- - - 

Finally some more cottage pictures but not much words, sorry… If you have questions, don´t hesitate to ask. I´m now trying to get our cottage project ready and as you can see, I´m almost in a final.  Our budget kitchen is from Ikea except the wooden work top. It´s from Bauhaus, I just paint it to black with Osmo Color´s wood wax (color Eben tree). And yes! More pictures coming. Enjoy the summer!



27 kommenttia:

  1. Yeah, thanks for the photos, I'm loving your cottage. Perfection!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Thank you Elisabeth!

      Poista
  2. Sinä kyllä osaat tehdä taikoja, näyttää ihan mielettömän kauniilta!
    Taidan toistaa itseäni, mutta kovasti ihastelen ratkaisujasi, joissa käytät jo olemassaolevia huonekaluja uudelleen tai keksit näitä pienen budjetin vaihtoehtoja. Arvostan!
    Ihania lomapäiviä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuntuisi hölmöltä hankkia uutta ja onhan tässä tämä budjetti issue... Pankin laina hupeni rakentamiseen joten sisustus pitää nyhtää tyhjästä ja sehän on oikeastaan vain hyvä, pakko olla luova 😉 Kiitos todella paljon ja sitä samaa Johanna!

      Poista
  3. Ihanalta näyttää, huikeat nuo vaneripinnat!

    Minua jäi kiinnostamaan nuo lautalattiat, olen ajatellut meidän tulevaan kotiin jotakin samansuuntaista käsittelyä. Vaihtoehtona juurikin osmo tai lipeä (tai osmo+lipeä, kuten teillä). Osaisitkos kommentoida näiden eroja, iImeisesti lipeä kovettaa lattiaa enemmän kuin pelkkä osmon öljyvaha ja on näin helppohoitoisempi? Kauniilta näyttää ainakin tuo lopputulos kuvissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi24/6/15

      Käsittelin viime vuonna meidän mökin uudet lattiat Osmon kuultavan valkoisella öljyvahalla. Tänä kesänä ei voi mattojen paikkaa vaihtaa, niin on väri muuttunut. En tiedä mikä meni pieleen...

      Poista
    2. Maija & anonyymi / ihan ensiksi, en ole mikään lattiakäsittelyiden ammattilainen, tämä oli eka lipeä & vaha käsittely jonka olen tehnyt, tosin taustatyön kautta. Vaha tai sävytetyt lakat eivät pysäytä mäntylaudan kellastumista. Pinta kellastuu käsittelystä huolimatta, tosin valkoinen sävy ei tuo sitä niin pahasti esille eli siitä varmaan mattojäljet. Ottaisin ne kokonaan kesäksi pois jos vaikka valo tasoittaisi pinnan sävyerot. Tuo vahvasti emäksinen lipeä ikäänkuin polttaa pinnan ja tekee siitä vaaleamman ja kulutusta kestävämmän. Öljyvaha taas tekee pinnasta vettä hylkivän eli puhtaana pito ( pesu) onnistuu. Näin lyhyellä käytöllä voin kyllä suositella. Ja jos haluaa lähes valkoisen lattian, kaksi kertaa lipeä. Hommaa tuossa käsittelyssä tosin on, mutta kauneuden takia pitää aina kärsiä ;-) Kiitos Maija!

      Poista
  4. Upealta näyttää! Kaunista ja tyylikästä kaikin puolin!

    VastaaPoista
  5. Niin uskomattoman upeaa jälkeä, että hengästyn joka kerta kun blogisi aukaisen! Olet niin osaava kaikin puolin, sekä AHKERA!
    Odotan jännittyneenä lisää ja toivon että pidät välillä myös lomahetkiä laiturin nokassa (kunhan aurinko tulee esiin), levossa se urheilijankin kunto kasvaa:))) Mukavaa kesää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööhmm, kiitos ihana, vähän nyt män minna sanattomaksi. Tykkään tehdä - lomallakin. Täällä jotenkin mieli lepää ja energiaa on paljon. Kaunista kesää Villis :D

      Poista
  6. Anonyymi25/6/15

    Iik, mikä on tuo ihana lastenhuoneen örkki-juliste? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No iik, se on ruotsalaisen tai ruotsissa asuvan Kyuhyny Chon käsialaa, herran sivut ja kappa löytyy varmast googlen avulla, kunhan nimi meni oikein...

      Poista
  7. Anonyymi26/6/15

    Upea! Tietysti pienenpienenä haittapuolena että vanha tunnelma katosi täysin mutta jäihän "lokaatio". :)

    VastaaPoista
  8. Näyttää kerrassaan ihanalta! Pakko kysyä osaatko auttaa sillä muistelen että muutama vuosi sitten näin blogissasi jossain kollaasissa graafisia musta-punaisia tyynyjä enkä millään saa päähäni mitä merkkiä ne olivat. Vitran liike myy muistaakseni samoja mutta satutko muistamaan mistä merkistä oli kyse?

    VastaaPoista
  9. Love the worktops. Great seeing how this space is coming to life, its fabulous! :-) Xx

    VastaaPoista
  10. On kyllä vaan niin tyylikästä, että tekee mieli parkua :) Päästäpä joskus laittelemaan omaa mökkiä. Ja miksei pääsisikin, kunhan aikaa ja varoja siunaantuu.

    VastaaPoista
  11. Tuo vaneri, voi sydän! Antaisikohan mies vuorata meidän kodin sillä? ;) Todella kaunis kesäkoti teillä, ja niin varmalla maulla ja kädellä toteutettu. Mahtavaa.

    VastaaPoista
  12. Anonyymi12/7/15

    Hei, mistä tuo hieno musta kuvioton ulko-ovi on kotoisin?

    VastaaPoista
  13. Se on Saaristo Oven Aleksia ovi ja väri on tumman harmaa.

    VastaaPoista
  14. Olet kyllä Minna järkyttävän taitava. En voi muuta todeta. Mietin tässä ihan, että pitäisikö ruveta lottoamaan. Josko sillä saisi sinut pykäämään meillekin jotain vastaavaa. :)

    Saako kysellä muuten tuon keittiön Flos-valaisimen perään. Että mistä hankit? Laitoin aikaa sitten maahantuojalle kyselyä, vailla vastausta. Tarve elää.

    Hyvää kesänjatkoa saaristoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Minna - kiitos! Ei tähän lottovoittoa tarvita, pankkilaina riittää ;-) Keittiön lamppu on kylläkin Lampe Grasin ja hankittu Room 21.stä Kaunista kesää kaimalle!

      Poista
  15. Olet sinä kyllä taitava, ei voi muuta sanoa. Jos joskus pääsisi edes käymään tuolla, pyörtyisin varmaan jo pihassa <3 kauneudesta nääs.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!
Thank you for dropping by!